Ohjeet & Säännöt

Reviirin ohjeet

Luethan ohjeet huolella läpi ennen varaustasi vaivattoman koirametsäkokemuksen mahdollistamiseksi. Ohjeet ajanvarauksen tekemiseen löytyvät “Reviirin ohjeet” -osion lopusta. 

Reviirille saapuminen

Reviirille saapuminen tapahtuu Neuvottoman ohittavan Helsingintien kautta. Helsingintieltä käännytään Vältielle, jonka risteyksessä on keltainen Ruduksen viitta. Haminasta päin tullessa Vältie löytyy oikealta, ja Kotkasta päin tullessa vasemmalta. Vältien risteys on Haminasta päin tullessa Neuvottoman Salelle johtavan tien risteystä edeltävä risteys. Vältietä jatketaan noin 200 metrin matka, jonka jälkeen käännytään Ruopingintielle, jossa on myös Koirametsä Reviirin viitta. Ruopingintie on hiekkatie, jossa nopeusrajoitus on 20 km/h. Ruopingintie on kapea, joten varothan vastaantulevaa liikennettä. Ruopingintietä kuljetaan muutaman sadan metrin matka, jonka jälkeen saavutaan perille koirametsään.

Saapuminen koirametsään tapahtuu täsmällisesti. Ethän saavu liian aikaisin paikalle, jotta mahdollinen edellinen kävijä on ehtinyt rauhassa poistua paikalta. Vuorojen välissä on 10 minuutin siirtymäaika sujuvuuden takaamiseksi.

Pysäköinti tapahtuu siihen merkityllä alueella. Pysäköintialue on rajallinen, siihen mahtuu noin 6 autoa kerrallaan. Ethän tuki koirametsää ohittavaa tietä autollasi. Pysäköintialueella koirat pidetään kytkettyinä.

Reviirin portti on pysäköintialueen suuntaisella sivulla kahden puurakennuksen välissä. Portti avautuu koodilla, jonka saat sähköpostiisi noin tunti ennen varauksesi alkua. Muistathan tarkistaa myös roskapostin. Avattuasi portin palautathan heti avaimen koteloon ja jätät lukon roikkumaan portin sisäpuolella olevaan koukkuun. Portin sisäpuolelta löytyy salpa, joka täytyy aina sulkea vuoron ajaksi. Näin varmistetaan, ettei kukaan pääse häiritsemään rauhaasi. 

Reviiriltä poistuminen tapahtuu täsmällisesti vuorosi päättyessä. Laitathan portin lukkoon lähtiessäsi sulkemalla oven ja laittamalla riippulukon paikalleen. Portin vierestä löydät tarvittaessa yksityiskohtaisemmat ohjeet portin avaamiseen. 

Turvallisuus alueella

Koirametsä Reviirin alueella ja parkkipaikalla liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla ja koira on aina omistajansa vastuulla. Aluetta ympäröi noin 2 metriä korkea, vankka aita, joka on pinnanmuotojen mahdollistamilta osin upotettu maahan. Aidan vierestä kaivaminen on kielletty. Reviirin aita tarkistetaan säännöllisesti. Ilmoitathan kuitenkin, jos huomaat aidan olevan vahingoittunut.

Vaaranpaikat alueella on pyritty minimoimaan, mutta luonnonmetsässä on aina pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa maastoa, korkeuseroja, liukkautta, kiviä, koloja, juurakoita ja muita epätasaisuuksia. Muistathan, että metsässä voi aina esiintyä käärmeitä, punkkeja tai muita pieneläimiä. 

Alue ei ole valaistu, joten pimeän aikaan suosittelemme otsalampun käyttöä ja heijastinliiviä koiralla. Alueella ei ole lainalamppuja, joten otathan oman lampun mukaan. Suosittelemme ensimmäistä vierailua koirametsässä valoisaan aikaan, jotta alue tulee tutuksi. 

Ensiapulaukku löytyy koirametsän sisäänkäynnin yhteydestä ilmoitustaululta. Ensiapulaukku sisältää laastareita, siteitä, puhdistusainetta, punkkipihdit, kyypakkauksen sekä muita ensiaputarvikkeita. Käytä tarvikkeita aina tarvittaessa. Ilmoitathan meille jos olet käyttänyt tarvikkeita, jotta osaamme täydentää varastoa.

Otathan koirallesi mukaan oman veden ja tarvittaessa vesikupin. Alueella ei ole vesipistettä. Huomio koiran nesteytys etenkin lämpimillä keleillä. 

Ajanvaraus

Irtovuoro 0-5 koiraa ja 6-20 koiraa

Varaa vuoro valitsemalla haluamasi päivä, jonka jälkeen sinulle avautuvat alkamis- ja päättymisaikavalikot. Valitse sinulle sopiva alkamisaika järjestelmän tarjoamista vaihtoehdoista, jonka jälkeen voit valita päättymisajan sen mukaan, kuinka kauan aikaa koirametsässä haluat viettää. Sinun tulee valita minimissään tunnin vuoro, jonka jälkeen pidempiä vuoroja on varattavissa puolen tunnin välein kolmeen tuntiin saakka. Järjestelmä tarjoaa sinulle eri pituisia vuoroja riippuen varaustilanteesta. Valittuasi alkamis- ja päättymisajan, järjestelmä ilmoittaa vuoron hinnan ja pääset eteenpäin klikkaamalla “varaa tästä” painiketta.

Varattuasi ajan järjestelmä siirtää sinut ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja tai polttopuita painamalla oikeasta yläreunasta “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä vuoron oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.

Kymmenen kerran kortti

10 kerran kortilla pääset vierailemaan Reviirille 10 kertaa koirasi kanssa. Ostettuasi 10 kerran kortin saat sähköpostiisi koodin, joka toimii 100% alennuksena varatessasi vuoroja. Alennus toimii 10 kertaa tunnin vuoroon. Voit varata jokaisen vuoron yksittäin ilman maksua. Koodin saat vuorokauden sisällä ostohetkestä, ja toimii vain sillä sähköpostilla, jolla tilaus tehdään. Huomioithan, että 10 kerran kortilla et voi varata suoraan samalle päivälle aikaa, johtuen yllämainitusta vuorokauden viiveestä.

Kymmenen kerran kortin saat ostettua valitsemalla koirien määrän joko 0-5 tai 6-20 koiraa. Valittuasi koirien määrän, järjestelmä ilmoittaa kortin hinnan ja pääset siirtymään eteenpäin “lisää ostoskoriin” painikkeesta, jolloin järjestelmä siirtää sinut automaattisesti ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja tai polttopuita painamalla oikeasta yläreunasta “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä kortin oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.

Lahjakortti

Lahjakortin saat ostettua valitsemalla lahjakortin suuruuden 24, 48, 72 ja 96 euron arvoisten lahjakorttien valikoimasta. Lahjakorttien suuruudet vastaavat yksittäisiä tunnin käyntikertoja (1, 2, 3 ja 4 kertaa). Ostettuasi lahjakortin saat sähköpostiisi sähköisen lahjakortin, jossa on valintasi mukainen määrä kertakäyttökoodeja, jotka toimivat 100% alennuksena lahjakortin saajan varatessa vuoroja. Koodit alkavat toimimaan noin vuorokauden kuluttua ostohetkestä, joten huomioithan, että lahjakortilla ei voi varata aikaa lahjakortin ostopäivälle. Valittuasi haluamasi arvon, pääset eteenpäin “lisää ostoskoriin” painikkeesta, jolloin järjestelmä siirtää sinut automaattisesti ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja painamalla oikean yläreunan “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä lahjakortin oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.

Polttopuut

Polttopuita on yhdessä erässä riittävästi muutamalle grillaajalle. Mikäli grillaajia on tulossa paljon ja oletat tarvitsevasi enemmän polttopuita, voit numeronäppäimiä tai nuolia käyttäen valita haluamasi määrän puueriä. Valittuasi polttopuuerien määrän “päivitä ostoskori” painikkeesta saat vahvistettua valintasi. Tämän jälkeen pääset kassalle “jatka kassalle” painikkeesta. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.

Maksaminen

Kassanäkymässä näet ostoksesi. Voit halutessasi kirjautua sisään, jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt. Voit myös suorittaa ostoksesi ilman kirjautumista. Mikäli sinulla on kuponki, saat hyödynnettyä sen lisäämällä kuponkikoodin “Onko sinulla kuponki?” kohtaan. Osto tulee suorittaa sillä kerralla, kun syötät koodin kuponkikenttään, joten ethän testaa koodia, jos et varaa aikaa samalla. Valitse maksutapasi “korttimaksu” tai “muut maksutavat” painikkeista. Lopuksi sinun tulee hyväksyä Reviirin tilaus ja sopimusehdot, jonka jälkeen voit suorittaa tilauksesi loppuun painamalla vihreää “lähetä tilaus” painiketta.

Nuotiopaikan käyttäminen

Tulenteko nuotiopaikalla on sallittu vain 1,5h pituisissa ja tätä pidemmissä vuoroissa, jotta nuotio ehtii sammua varauksen aikana. Polttopuut ja sytytyspalat löytyvät nuotiopaikan yhteydessä olevasta laatikosta. Otathan mukaan omat tulentekovälineet. Käytössä on grilliritilä ja grillipihdit. Nuotiopaikkaa ei saa jättää ilman valvontaa, niin kauan kunnes nuotio on täysin sammunut.

Käytä sellainen määrä puita, että nuotio sammuu hiipuen ennen vuorosi päättymistä. Polttamiseen saa käyttää ainoastaan puuta. Muut polttoaineet ovat kiellettyjä. Ethän sammuta nuotiota vedellä, jotta seuraavakin käyttäjä saa nuotion syttymään. Nuotiopaikan yhteydessä olevassa laavussa on teräsharja grilliritilän puhdistamista varten.

Tulenteko on sallittu ainoastaan nuotiopaikalla. Metsäpalovaroituksen aikaan tulenteko on ehdottomasti kielletty. Voimassa olevat varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta

Hätätilanteita varten nuotiopaikan yhteydessä on alkusammutusvälineet ja ohjeet hätäkeskukseen soittamiseen. Ilmoitathan mikäli joudut käyttämään sammutusvälineitä, jotta voimme täydentää varastoa. 

Nuotiopaikan yhteydessä on laavu sekä lähettyvillä myös huussi. Laavulla on muutamia vilttejä. Viikkaathan viltit takaisin koriin käyttösi jälkeen. 

Roskat ja tupakointi

Reviirin alueella on useita roskiksia, jotka on tarkoitettu sekajätteelle. Roskikset on merkitty alueen ilmoitustaululla olevaan karttaan. Pidäthän metsän siistinä.

Kerääthän koirasi jätökset pois. Koirametsän sisäänkäynnin yhteydessä on postilaatikko, jossa on kakkapusseja saatavilla koiran jätösten keräämistä varten. Kakkapussit laitetaan samoihin roskiksiin muiden sekajätteiden kanssa. Pienempiin vihreisiin roskiksiin on sallittua laittaa vain koiran jätöksiä ilman pusseja. Kyseisten roskisten yhteydessä on lapiot, joita voi käyttää jätösten keräämiseen. Suljethan molempien roskisten kannet huolellisesti käytön jälkeen, jottei muut koirat tai linnut pääse käsiksi jätteisiin ja roskiin. 

Tupakointi on sallittu vain siihen merkityllä paikalla, jossa on tuhkakuppi. Tupakkapaikka on nuotiopaikan yhteydessä. Katsothan tarkkaan, ettei metsään jää kytevää tuhkaa tai tupakantumppeja, vaan kaikki menevät tuhka-astiaan. 

Reviirin säännöt

  1. Reviirillä jokainen vastaa omasta ja lemmikkinsä turvallisuudesta. Koirametsä Reviiri ei ole vastuussa alueella sattuneista tapaturmista tai vahingoista. 
  2. Kunnioitathan metsää ja luontoa. Metsän tahallinen vahingoittaminen on kielletty. 
  3. Roskaaminen kielletty. Kerääthän myös koirasi jätökset roskiin. 
  4. Tupakointi sallittu vain siihen merkityllä paikalla, nuotiopaikan yhteydessä. 
  5. Tulenteko ehdottomasti kielletty metsäpalovaroituksen aikana. 
  6. Muistathan lähteä ajoissa vuorosi päättyessä. Huomioi, että vapaana olevat koirat on saatava kiinni hyvissä ajoin ennen vuoron loppua.
  7. Alueen ulkopuolella, koirat on ehdottomasti pidettävä kytkettyinä. Päästäthän koirasi vapaaksi vasta aitojen sisäpuolella.
  8. Ethän tuo sairasta koiraa metsään. Koirat tulee olla Kennelliiton ohjeiden mukaisesti rokotettuja. 
  9. Ethän tuo juoksuisia narttuja metsään. 
  10. Metsään tulo sallittu vain omalla varatulla vuorolla. 
  11. Ethän anna lemmikkisi kaivaa aidan vierestä.
  12. Lemmikkiä ei missään nimessä saa jättää yksin metsään. Koirametsä ei ole vastuussa, mikäli lemmikki pääsisi karkaamaan aitojen sisäpuolelta. 
  13. Koirametsästä ei saa ottaa mitään mukaansa (sisältää luonnonkasvit, puut ja koirametsän varusteet)