Säännöt ja Ohjeet
Reviirin ohjeet
Saapuminen koirametsään tapahtuu täsmällisesti, pari minuuttia ennen omaa vuoroa. Ethän saavu liian aikaisin paikalle, jotta edellinen kävijä on ehtinyt rauhassa poistua paikalta. Vuorojen välissä on 10 minuutin siirtymäaika sujuvuuden takaamiseksi. Parkkipaikka on sekä Haminassa että Kouvolassa aivan portin vieressä, joten siirtymiseen et tarvitse aikaa.
Pysäköinti tapahtuu siihen merkityllä alueella. Ethän tuki koirametsää ohittavaa tietä autollasi. Pysäköintialueella koirat pidetään aina kytkettyinä. Mikäli parkkipaikalla on vielä edellinen asiakas, niin pysythän autossa koirasi kanssa, jotta edelliset asiakkaat saavat poistua rauhassa. Parkkipaikalla tupakointi on kielletty.
Portti avautuu koodilla, jonka saat sähköpostiisi noin 30-60min ennen varauksesi alkua. Koodi ei ole varausviestin yhteydessä tuleva tilausnumero. Muistathan tarkistaa myös roskapostin. Tarkempi ohjeistus portin avaamiseen löytyy molempien toimipisteiden sisäänkäynnin yhteydestä.
Reviiriltä poistuminen tapahtuu täsmällisesti vuorosi päättyessä. Varmistathan, että portti menee lukkoon lähdettyäsi.
Koirametsä Reviirin alueella ja parkkipaikalla liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla ja koira on aina omistajansa vastuulla. Aluetta ympäröi noin 2 metriä korkea, vankka aita, joka on pinnanmuotojen mahdollistamilta osin upotettu maahan. Aidan silmäkoko on 5cm (leveys) * 10cm (pituus) Aidan vierestä kaivaminen on kielletty. Reviirin aita tarkistetaan säännöllisesti. Ilmoitathan kuitenkin, jos huomaat aidan olevan vahingoittunut.
Vaaranpaikat alueella on pyritty minimoimaan, mutta luonnonmetsässä on aina pinnanmuodoiltaan vaihtelevaa maastoa, korkeuseroja, liukkautta, kiviä, koloja, juurakoita ja muita epätasaisuuksia. Muistathan, että metsässä voi aina esiintyä käärmeitä, punkkeja tai muita pieneläimiä.
Kumpikaan alue ei ole valaistu, joten pimeän aikaan suosittelemme otsalampun käyttöä ja heijastinliiviä koiralla. Alueella ei ole lainalamppuja, joten otathan oman lampun mukaan. Suosittelemme ensimmäistä vierailua koirametsässä valoisaan aikaan, jotta alue tulee tutuksi.
Ensiapulaukku löytyy koirametsän sisäänkäynnin yhteydestä ilmoitustaululta. Ensiapulaukku sisältää laastareita, siteitä, puhdistusainetta, punkkipihdit, kyypakkauksen sekä muita ensiaputarvikkeita. Käytä tarvikkeita aina tarvittaessa. Ilmoitathan meille jos olet käyttänyt tarvikkeita, jotta osaamme täydentää varastoa.
Otathan koirallesi mukaan oman veden ja tarvittaessa vesikupin. Alueella ei ole vesipistettä. Huomio koiran nesteytys etenkin lämpimillä keleillä.
Tulenteko nuotiopaikalla on sallittu vain 1,5h pituisissa ja tätä pidemmissä vuoroissa, jotta nuotio ehtii sammua varauksen aikana. Polttopuut ja sytytyspalat löytyvät nuotiopaikan yhteydessä, laavun takana, olevasta laatikosta. Otathan mukaan omat tulentekovälineet. Käytössä on grilliritilä ja grillipihdit. Nuotiopaikkaa ei saa jättää ilman valvontaa, niin kauan kunnes nuotio on täysin sammunut.
Käytä sellainen määrä puita, että nuotio sammuu hiipuen ennen vuorosi päättymistä. Polttamiseen saa käyttää ainoastaan puuta. Muut polttoaineet ovat kiellettyjä. Ethän sammuta nuotiota vedellä, jotta seuraavakin käyttäjä saa nuotion syttymään. Nuotiopaikan yhteydessä olevassa laavussa on teräsharja grilliritilän puhdistamista varten.
Polttopuita voi ostaa verkkokaupasta. Maksettuasi polttopuumaksun, 5€, voit ottaa laatikosta korillisen puita. Myös omien puiden tuominen on sallittua. Mikäli olet maksanut puumaksun, mutta et pysty tekemään tulia metsäpalovaroituksen takia, palautamme puumaksun mielellämme.
Tulenteko on sallittu ainoastaan nuotiopaikalla. Metsäpalovaroituksen aikaan tulenteko on ehdottomasti kielletty. Voimassa olevat varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta
Hätätilanteita varten nuotiopaikan yhteydessä on alkusammutusvälineet ja ohjeet hätäkeskukseen soittamiseen. Ilmoitathan mikäli joudut käyttämään sammutusvälineitä, jotta voimme täydentää varastoa.
Nuotiopaikan yhteydessä on laavu sekä lähettyvillä myös huussi.
Reviirin alueella on useita roskiksia, jotka on tarkoitettu sekajätteelle. Roskikset on merkitty alueen ilmoitustaululla olevaan karttaan. Pidäthän metsän siistinä.
Kerääthän koirasi jätökset pois. Koirametsien sisäänkäyntien yhteydessä sekä avarilla kentillä on postilaatikot, joissa on kakkapusseja saatavilla koiran jätösten keräämistä varten. Kakkapussit laitetaan samoihin roskiksiin muiden sekajätteiden kanssa. Suljethan roskisten kannet huolellisesti käytön jälkeen, jottei muut koirat tai linnut pääse käsiksi jätteisiin ja roskiin.
Tupakointi on sallittu vain siihen merkityllä paikalla, jossa on tuhkakuppi. Tupakkapaikka on nuotiopaikan yhteydessä. Katsothan tarkkaan, ettei metsään jää kytevää tuhkaa tai tupakantumppeja, vaan kaikki menevät tuhka-astiaan. Tupakantumpit aiheuttavat vuosittain huomattavan määrän metsäpaloja, joten pyydämme varovaisuutta.
Irtovuoro 0-5 koiraa ja 6-20 koiraa
Varaa vuoro valitsemalla haluamasi päivä, jonka jälkeen sinulle avautuvat alkamis- ja päättymisaikavalikot. Valitse sinulle sopiva alkamisaika järjestelmän tarjoamista vaihtoehdoista, jonka jälkeen voit valita päättymisajan sen mukaan, kuinka kauan aikaa koirametsässä haluat viettää. Sinun tulee valita minimissään tunnin vuoro, jonka jälkeen pidempiä vuoroja on varattavissa puolen tunnin välein kolmeen tuntiin saakka. Järjestelmä tarjoaa sinulle eri pituisia vuoroja riippuen varaustilanteesta. Valittuasi alkamis- ja päättymisajan, järjestelmä ilmoittaa vuoron hinnan ja pääset eteenpäin klikkaamalla “varaa tästä” painiketta.
Varattuasi ajan järjestelmä siirtää sinut ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja tai polttopuita painamalla oikeasta yläreunasta “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä vuoron oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.
Kymmenen kerran kortti
10 kerran kortilla pääset vierailemaan Reviirille 10 kertaa koirasi kanssa. Ostettuasi 10 kerran kortin saat sähköpostiisi koodin, joka toimii 100% alennuksena varatessasi vuoroja. Alennus toimii 10 kertaa tunnin vuoroon. Voit varata jokaisen vuoron yksittäin ilman maksua. Koodin saat vuorokauden sisällä ostohetkestä, ja toimii vain sillä sähköpostilla, jolla tilaus tehdään. Huomioithan, että 10 kerran kortilla et voi varata suoraan samalle päivälle aikaa, johtuen yllämainitusta vuorokauden viiveestä.
Kymmenen kerran kortin saat ostettua valitsemalla koirien määrän joko 0-5 tai 6-20 koiraa. Valittuasi koirien määrän, järjestelmä ilmoittaa kortin hinnan ja pääset siirtymään eteenpäin “lisää ostoskoriin” painikkeesta, jolloin järjestelmä siirtää sinut automaattisesti ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja tai polttopuita painamalla oikeasta yläreunasta “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä kortin oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.
Lahjakortti
Lahjakortin saat ostettua valitsemalla lahjakortin suuruuden 24, 48, 72 ja 96 euron arvoisten lahjakorttien valikoimasta. Lahjakorttien suuruudet vastaavat yksittäisiä tunnin käyntikertoja (1, 2, 3 ja 4 kertaa). Ostettuasi lahjakortin saat sähköpostiisi sähköisen lahjakortin, jossa on valintasi mukainen määrä kertakäyttökoodeja, jotka toimivat 100% alennuksena lahjakortin saajan varatessa vuoroja. Koodit alkavat toimimaan noin vuorokauden kuluttua ostohetkestä, joten huomioithan, että lahjakortilla ei voi varata aikaa lahjakortin ostopäivälle. Valittuasi haluamasi arvon, pääset eteenpäin “lisää ostoskoriin” painikkeesta, jolloin järjestelmä siirtää sinut automaattisesti ostoskoriin. Voit palata ostamaan uusia vuoroja painamalla oikean yläreunan “takaisin kauppaan” painiketta. Jos haluat viimeistellä lahjakortin oston, paina alareunan “jatka kassalle” nappia. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.
Polttopuut
Polttopuita on yhdessä erässä riittävästi muutamalle grillaajalle. Mikäli grillaajia on tulossa paljon ja oletat tarvitsevasi enemmän polttopuita, voit numeronäppäimiä tai nuolia käyttäen valita haluamasi määrän puueriä. Valittuasi polttopuuerien määrän “päivitä ostoskori” painikkeesta saat vahvistettua valintasi. Tämän jälkeen pääset kassalle “jatka kassalle” painikkeesta. Ohjeet maksamiseen löytyvät “ajanvaraus” -osion lopusta.
Maksaminen
Kassanäkymässä näet ostoksesi. Voit halutessasi kirjautua sisään, jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt. Voit myös suorittaa ostoksesi ilman kirjautumista. Mikäli sinulla on kuponki, saat hyödynnettyä sen lisäämällä kuponkikoodin “Onko sinulla kuponki?” kohtaan. Osto tulee suorittaa sillä kerralla, kun syötät koodin kuponkikenttään, joten ethän testaa koodia, jos et varaa aikaa samalla. Valitse maksutapasi “korttimaksu” tai “muut maksutavat” painikkeista. Lopuksi sinun tulee hyväksyä Reviirin tilaus ja sopimusehdot, jonka jälkeen voit suorittaa tilauksesi loppuun painamalla vihreää “lähetä tilaus” painiketta.
Koirametsä Reviiri – Hamina
Haminan toimipisteen osoite on Ruopingintie 53, 49490 Neuvoton. Haminan Reviirille saapuminen tapahtuu Neuvottoman ohittavan Helsingintien kautta. Helsingintieltä käännytään Vältielle, jonka risteyksessä on keltainen Ruduksen viitta. Haminasta päin tullessa Vältie löytyy oikealta, ja Kotkasta päin tullessa vasemmalta. Vältien risteys on Haminasta päin tullessa Neuvottoman Salelle johtavan tien risteystä edeltävä risteys. Vältietä jatketaan noin 200 metrin matka, jonka jälkeen käännytään Ruopingintielle, jossa on myös Koirametsä Reviirin viitta. Ruopingintie on hiekkatie, jossa nopeusrajoitus on 20 km/h. Ruopingintie on kapea, joten varothan vastaantulevaa liikennettä. Ruopingintietä kuljetaan muutaman sadan metrin matka, jonka jälkeen saavutaan perille koirametsään.
Koirametsä Reviiri – Kouvola
Kouvolan Reviirin osoite on Amerikantie 61, 45100 Kouvola. Saapuminen tapahtuu Kotkan Valtatien (15) kautta. Tykkimäen suunnalta tultaessa Amerikantien risteys on valtatien vasemmalla puolella ja Haminasta päin tullessa risteys on tien oikealla puolen. Tykkimäen rampista matkaa on noin 5km. Hidastathan jo hyvissä ajoin, sillä risteys voi olla haastava huomata. Amerikantietä ajetaan vain 600 metriä, jonka jälkeen Reviirin parkkipaikka näkyy tien oikealla puolen. Amerikantie on hiekkatie, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h.
Kouvolan toimipiste ei vielä näy karttasovelluksissa, joten laitathan osoitteeksi Amerikantie 61, 45100 Kouvola.


Reviirin säännöt
- Reviirillä jokainen vastaa omasta ja lemmikkinsä turvallisuudesta. Koirametsä Reviiri ei ole vastuussa alueella sattuneista tapaturmista tai vahingoista.
- Kunnioitathan metsää ja luontoa. Metsän tahallinen vahingoittaminen on kielletty.
- Roskaaminen kielletty. Kerääthän myös koirasi jätökset roskiin.
- Tupakointi sallittu vain siihen merkityllä paikalla, nuotiopaikan yhteydessä.
- Tulenteko ehdottomasti kielletty metsäpalovaroituksen aikana.
- Muistathan lähteä ajoissa vuorosi päättyessä. Huomioi, että vapaana olevat koirat ovat saatava kiinni hyvissä ajoin ennen vuoron loppua.
- Alueen ulkopuolella, koirat on ehdottomasti pidettävä kytkettyinä. Päästäthän koirasi vapaaksi vasta aitojen sisäpuolella.
- Ethän tuo sairasta koiraa metsään. Koirat tulee olla Kennelliiton ohjeiden mukaisesti rokotettuja.
- Ethän tuo juoksuisia narttuja metsään.
- Metsään tulo sallittu vain omalla varatulla vuorolla.
- Ethän anna koirasi kaivaa aidan vierestä.
- Koiraa ei missään nimessä saa jättää yksin metsään. Koirametsä ei ole vastuussa, mikäli lemmikki pääsisi karkaamaan aitojen sisäpuolelta.
- Koirametsästä ei saa ottaa mitään mukaansa (sisältää luonnonkasvit, puut ja koirametsän varusteet)